Keskiviikko 19.10 

Imetysviikon kunniaksi muistelen vähän omia imetyksiäni.

Esikoinen 4v:

En ollut ennen vauvan syntymää juurikaan ajatellut koko imetystä. Neuvolantäti keskittyi kaikkeen muuhun, kuten runsaaseen supisteluun raskausaikana eikä synnyksen jälkeistä aikaa pohdittu juuri millään lailla. Sairaalassa imetin tyttöä, olin samaan aikaan onneni kukkuloilla ja kuitenkin jatkuvasti pelkäsin tekeväni jotain väärin. Neiti sai jo sairaalassa lisämaitoa pullosta kun "oma maito ei riittänyt" ja sama peli jatkui kotonakin. Ilmeisesti maito ei koskaan päässyt nousemaan "huippuunsa" jatkuvan lisämaidon tuputuksen takia ja näin ollen täysimetys ei kohdallani ollut enää mahdollistakaan.
Tyttö kasvoi vähän nihkeästi (näin jälkeenpäin tiedän, että ihan hyvin ottaen huomioon, että mieheni ja minä olemme aikoinamme kasvaneet samalla tavalla alakäyrillä) joten terveydenhoitajan suosituksesta aloitimme kiinteät 3kk iässä. Samoihin aikoihin loppui myös imetys, mistä olin vain salaa huojentunut. En kokenut tuolloin imetystä ollenkaan luonnolliseksi ja muutenkin olin täysin hukassa oman äitiyteni kanssa, en uskaltanut luottaa vaistoihin. Myöskään stressi (muutto kun neiti oli 3vkoa, autokoulu kun hän oli 2kk jne) ei auttanut asiaa millään lailla, päinvastoin. Näin jälkiviisaana voin todeta, että moni asia olisi voinut olla toisin jos olisin uskaltanut sanoa ei ja kuunnella itseäni. Myöskään lisätietous imetyksestä ei olisi ollut pahitteeksi. Mutta mennyt on mennyttä, minkäs sille enää voi.

Kakkonen 2v9kk:

Jo ennen pojan syntymää hain valtavasti tietoa eri paikoista, lähinnä netistä. Päätin, että minähän imetän, tai sitten itken ja imetän, mutta en aikonut toistaa "epäonnistunutta" imetystäni. Isoimman ja parhaan tukiverkostoni löysin IRCistä, en voi kun sydämestäni kiittää heitä siitä! *halaus* Todellista vertaistukea äidiltä äidille. Aina kun usko loppui omaan itseen, irkkiläiset valoivat uutta.
Poika syntyi viikkoa ennen laskettua aikaa, mutta mahdottoman pienenä, vain 2885g painoisena. Imettelin kirppuani yöt ja päivät läpeensä ja lisämaidolta pääsimme pois viikon iässä. Mieleeni on kyllä painunut alkumetreille sattunut kommentti... Poika syntyi yöllä klo 04.29 ja olin siihen asti valvonut, vasta seitsemän maissa aamulla maltoin painua pariksi tunniksi nukkumaan. Päivällä en osannut levätä yhtään ja seuraavana iltana väsytti niin mahdottomasti. Poika roikkui tissillä neljään asti jolloin vihdoin annoin periksi ja lähdin hakemaan lisämaitoa. Ilmeisesti hoitajaa ärsytti, että häntä tultiin häiritsemään kesken kaiken, kun piti töksäyttää nohevana "niin, vauvat nyt heräilevät yölläkin syömään, koeta nyt tottua siihen". Jokainen voi mielessään miettiä mitä tunteita tuollainen kommentti herätti uunituoreessa erittäin väsyneessä äidissä. Aivan kuin olisin kuvitellut, että vauvat ovat kuin nukkeja jotka voi yöksi pistää pois päältä! Aivan kuin en olisi jo yrittänyt selvitä omalla maidolla ja nostattaa omaa maitoa! Aivan kuin vauva olisi jo nukkunut ja vasta nyt herännyt! Grrr...
No, seuraavana päivänä lähdimmekin kotiin (onneksi verensokerit olivat kunnossa tuolloin!) ja aloimme opetella arkea uuden tulokkaan kanssa.
Täysimetystä jatkui pojan kanssa 4kk ikään asti. Välillä ihan oikeasti itkin ja imetin, kun tuntui ettei maitoa tule millään eikä poika kasva. Neuvolan käyrät siis tukivat kiinteiden aloitusta 4kk tullessa täyteen, mutta mihinkään suuntaan ne eivät kasvua muuttaneet. Geenit, geenit.
Tissipoikana A viihtyi 8kk ikään asti. Tuolloin alkoi kaikki muu kiinnostaa enemmän enkä jaksanut enää tehdä töitä imetyksen jatkamisen suhteen, joten siirryimme korvikkeelle. Näin jälkeenpäin tiedän senkin, että tuo tissilakkoilu olisi todennäköisesti mennyt ohi jossain välissä, jos olisin vain sitkeästi jaksanut yrittää. Mutta tyytyväinen olin, olihan 8kk selkeästi pidempi aika kuin 3kk.

Kuopus 5,5kk:

Ennen tätä vauvaa ahmin vielä enemmän imetystietoutta. Kävin koko kevään 2005 imetystukiryhmässä ja hain neuvoja ja niksejä Imetystukilistan sivuilta. Myös IRC oli jälleen isona tukena ja tällä kertaa myös itse luotin siihen, että imetys onnistuu.
Poika syntyi samoilla viikoilla kuin aiemmatkin (39+) ja joutui sairaalassa sokeriseurantaan. Ensimmäiset päivät raukkaa tikattiin kantapäät verille ja kovin olikin poika veltto ja väsynyt. En tahtonut saada pientä ollenkaan rinnalle muuten kuin hoitajan avustamana, ja luovutettua äidinmaitoa hänelle juotettiinkin verensokerin tasaamiseksi. Aluksi maito annettiin toivomukseni mukaan hörppyyttämällä, mutta kun sitä ei mennyt tarpeeksi vaihdettiin pulloon. Tällä sokerit saatiin pysymään normaalissa, mutta itse itkin miten imetyksen nyt kävisi. Onneksi poika ei hylkinyt tissiä, vaan rinta sai tarpeeksi stimulaatiota nostaakseen maidon. Kolmantena päivänä synnytyksestä vauva saikin jo riittävästi maitoa minulta ja olin ikionnellinen! Varmistaakseni asian viivyin sairaalassa vielä vuorokauden, mutta lisämaitoja ei enää tarvittu ja poikakin virkistyi.
Vauvan ollessa 2kk kipaisin ohimennen omalääkärille ihmettelemään jatkuvaa jälkivuotoa. Onneksi menin, sillä kohtuun oli jäänyt istukanpalasia eivätkä ne tulleet itsestään pois. Jouduin siis kaavintaan ja vauva täksi aikaa pullolle. Imuote oli taas pari päivää huonohko sairaalasta päästyäni, mutta täysimetyksellä jatkoimme.
Synnytyksen jälkeen sain vaivoikseni sappikivet, jotka aiheuttivata kohtauksia kiihtyvällä tahdilla. Kaikenkaikkiaan ehdin kokea 12 kohtausta 4kk aikana ja lisäksi päiviä kestäviä epämääräisiä kipuja. Tuo aika oli imetyksen kannalta vähän huonoa, itse en pystynyt syömään juuri mitään ilman kohtausta, mutta ihmeesti maito vain riitti. Itseltä tosin lähti painoa 12kg tuona aikana, mutta se ei ollut mitenkään huono juttu ;) Kamelin selän katkaisi sitten sappikohtauksesta johtuva haimatulehdus vauvan ollessa 3 kuukauden ikäinen, jolloin jouduin  sairaalaan viikoksi. Mies toi vauvaa syömään 1-2 kertaa päivässä, muuna aikana lypsin maitoa pulloon mitä vaan pystyin. Pari tetraa meni korviketta viikon aikana, muuten pärjättiin sekä minun maidollani, että luovutetulla äidinmaidolla. Ihanaa että vielä nykyaikana on ihmisiä, jotka suostuvat "imettämään" myös toisen lasta!
Leikkaukseen pääsin jo 2-3 viikon kuluttua haimatulehduksesta ja sen jälkeen alkoi elämä pikkuhiljaa voittamaan. Mies oli todella isona apuna ensimmäisinä viikkoina leikkauksen jälkeen, hoiti isommat lapset ja kantoi vauvaa syömään rinnalle, itse kun en edes 6kg painoista vauveliani saanut nostella. Täysimetykselle pääsimme taas 4 päivässä lähes tauottomalla imetyksellä.
S saa edelleen pelkkää äidinmaitoa. Haluan nyt odotella sinne 6kk ikään asti ennen kiinteiden aloitusta, kun kerran vauva kasvaa ja on tyytyväinen. Yöllä hän syö edelleen 1-4 kertaa, mutta jotenkin en koe asiaa mitenkään pahana. Vauvahan on vielä niin pieni! Hassua sinänsä, että esikko ja kakkonen ovat nukkuneet yöt läpeensä 3-4kk iästä lähtien. Vauvalla on kuitenkin nyt sellainen kausi, että päivän touhut kiinnostaa niin paljon, ettei malta silloin syödä. Joskushan se on hänenkin tankattava, vaikka sitten yöaikaan ;)
Imetystä olen ajatellut jatkavani tällä kertaa hamaan tulevaisuuteen. Kun kerran näistä vaikeuksista olemme selvinneet, niin selviämme kyllä vaikka mistä! Ja mikään ei voita sitä tunnetta, kun vauva on rinnalla raukeana, syö ja hymyilee samaan aikaan... Minun äitiyteni huippuhetkiä.