Tiistai 1.3

Taas on kuukausi vierähtänyt ja vauva täyttää tänään jo 10kk. Hui, mihin tämä aika oikein menee? Kahden kuukauden päästä pienokainen tulee jo vuoden...

* Kolmen viikon konttauskokemus näkyy jo huimana vauhtina. Pikkumies viilettää huoneesta toiseen uskomatonta kyytiä, maistellen kaikkea ja kaikkia mennessään. Isompien lelut kiinnostaa kaikkein eniten pientä leikkijää, omat on totaalisen tylsiä.
* Ässä kiipeää koko ajan seisomaan; televisiota, sohvapöytää, keittiöntuolia, syöttötuolia, rattaita, jopa uuninluukkua vasten. Varmuus lisääntyy kerta kerralta, mutta vahinkojakin sattuu. Muistona muksahduksista on kirjava rivi mustelmia otsassa.
* Ruokailurintamalle ei uutta; äidinmaito on ainutta ravintoa pikkuherralle, lisänä tällä hetkellä keuhkoputkentulehdukseen antibioottikuuri. Kuurin jälkeen toivomme voivamme kokeilla riisipuuron. Allergiaoireet ovat hieman helpottaneet dieettini myötä. Ennen ab-kuuria heppu oli jo hetken täysin oireeton ja mikä nautinto se olikaan. Tämän perusteella joku aiemmasta ruokavaliostani teki oireet, nyt kun vielä keksisi mikä.
* Pottailua Ässä on treenannut muutamaan otteeseen, mutta se ei oikein maistu. Mitään ei ole saaliiksi saatu, mutta hetken aikaa tässä jo eräänä päivänä istuttiin ilman huutoa. Pakottamaan en kuitenkaan ala, oppii sitten kun oppii. Vaippoihin on hyvä lasketella pissoja, kertisten/kestojen käyttösuhde on nyt n. 50/50.
* Koirien retuutus on Ässän mielestä aivan yliveto harrastus. Mitä lähemmäs koira tulee, sitä hauskempaa pojalla on. Kaikkein parhaimmat naurunräkätykset saa aikaan kasvoista lipaisu. Ei ainakaan suotta koiria pelkää tämä lapsi.
* Yöt nukutaan vaihtelevasti. Yleensä pikkuheppu nukahtaa äidin kainaloon puoliltaöin, syö 2-6 kertaa ja herää uuteen päivään klo 9-10.30 välillä. Päiväunia koisataan parhaiten rattaissa, 1,5-3,5h kerrallaan.
* Tiskikoneen kansi on pop. Voi olla varma, että kun alkaa tiskaria tyhjentämään, niin saa pienen apulaisen kaveriksi läpyttämään kantta. Sama juttu on koirille ruokaa annettaessa, pieni kaveri konttaa välittömästi hihkuen paikalle. Onpa muutama raksu joutunut vääriin käsiinkin (ja suuhun).
* Uudet mitat päivitellään kuun puolivälissä, painokontrollin jälkeen.