Tiistai 24.1

Vanhempi poikani täytti tänään 3 vuotta, joten sen kunniaksi pieni muistelohetki...

Torstaina 23.1.2003 lähdimme illalla klo 18 maissa ajelemaan anoppilaan viikkojen ollessa 39+0. Anoppilasta kun olisi vain vartin ajomatka sairaalaan, tuolloisesta kodistamme ajaisi hieman vajaan tunnin. Ajattelin kyllä että nyt lähdimme turhaan ja että näinköhän nyt joudumme toisten nurkissa asustelemaan kolmekin viikkoa... onneksi niin ei käynyt.
Hoitelimme iltapuuhat ja 1v3½kk esikoisemme yöunille, katselimme miehen kanssa elokuvaa (muistaakseni joku jännäri) ja rentouduimme. Anoppi oli jossain omilla riennoillaan ja kotiutui puolen yön jälkeen, juuri kun leffa oli loppunut ja olimme asettuneet nukkumaan. Itse en vielä saanut unta, mutta mies kuorsasi jo täyttä päätä. Mummokin asettui jo sänkyynsä.
Perjantaina klo 00.45 käänsin kylkeä ja kuului "poks". Ihmettelin tovin ja könysin sitten vessaan lattialta patjojen päältä pissahädän yllättäessä (tämähän ei loppuraskaudessa mitään omituista ollut), aavistellen kyllä jotain kun en pidättämään pystynyt vaan hieman lirusi housuun matkalla vessaan. Pytylle istahtaessa hanat sitten aukesikin ja lapsivettä lorotti pönttöön solkenaan. Hetken pähkäilin mitä tehdä, kun ei vedentulossa mitään taukoja ollut, mutta tungin sitten housut täyteen paperia ja menin herättämään miehen, joka puolestaan herätti äitinsä kertoakseen, että lähdemme.
Ensimmäinen supistus tuli vartin päästä vedenmenosta, tihentyen aika nopsaan 10 minuuttiin. Sairaalaan kirjattiin tulleeksi klo 01.20 ja tuolloin välit jo 5min, tutkimuksessa kohdunsuu 3cm auki ja kohdunpohjan korkeus 2cm eli synnytys hyvin käynnissä. Laitetaan käyrälle ja puhkun supistuksia pois. Klo 02 lämmitetään kaurapussit ja vuoronperään mies ja kätilö painavat niitä ristiselkääni, jossa supistukset tuntuvat voimakkaimmin. Suihkuun minut passitettiin klo 02.15, mistä en koe olleen juuri mitään hyötyä. Pikaisen läträyksen jälkeen palaan sänkyyn, supistukset ovat tihentyneet jo kahteen minuuttiin ja olo alkaa olla hieman tukala. Hengittelen ilokaasua, mikä viekin ajatukset muualle pahimmasta kivusta, mutta olosta tulee aika tokkurainen.
Kolmen jälkeen alan kaivata jotain täräkämpää ainetta ja kätilö ehdottaa paraservikaalipuudutusta. Lääkäri tuleekin paikalle tekemään sisätutkimuksen klo 03.25 (kohdunsuu auki 6cm) sekä puudutuksen,  mutta sen laitto tekee paljon kipeämpää kuin itse supistukset! Auts! Puudutus kuitenkin tehoaa ja kivut lievenevät paljon, saan jopa levättyä hetken. Mies on koko ajan isona tukena vieressä, vaikkei juuri muuta pysty tekemään kun hieromaan selkää ja tarjoamaan mehuhörppyä silloin tällöin.
Klo 03.55 käyn tyhjentämässä rakon loppurytistystä varten, kohdunsuu on tuolloin auki 8cm.  Lepäilen taas jonkun aikaa, kunnes klo 04.17 alkaa tuntumaan ponnistustarvetta ja olenkin täysin auki, saan luvan ponnistella kun siltä tuntuu. Kätilö kokeilee vauvaa mahan päältä ja veikkaa tulokasta isommaksi kuin siskonsa (3170g). Aktiivinen ponnistusvaihe alkaa klo 04.20 ja 9 minuuttia myöhemmin syntyy pieni sininen poika! Napanuora on ollut kahdesti kaulan ympäri kiertyneenä, mutta aika pian pikkumies virkoaa ja alkaa katselemaan sinisillä silmillään maailmaa. Tervetuloa ihanaiseni! Vauva saa olla puoli tuntia ihokontaktissa ja ihmettelen vain hänen täydellisyyttään väsyneenä mutta onnellisena. Jälkeiset syntyvät vartin päästä itsestään ja lääkäri ompelee taisteluvauriot samaan syssyyn.
Pieni saa ihokontaktissa myös ensiateriansa ja sen jälkeen hänet punnitaan, mitataan ja tuikataan k-vitamiini reiteen mahtavan huudon kera. Strategiset mitat ovat 2885g, 48cm ja py 34cm, ei aivan siskoaan suurempi niinkuin veikattiin ;) Pienen kokonsa takia vauva ei aivan pysty pitämään lämpöään eikä verensokeriaan tasaisena, joten avaruuspeittoihin käärittynä hän matkaa viereemme sängyllään, kun miehelleni ja minulle tarjotaan aamupalaa kuuden aikaan aamulla. Lisämaitoja hälle myös syötetään (toivomaani äidinmaitoa) verensokerien tipahtaessa ensimittauksella 2.4:n, mutta jatkossa arvot ovat hyvät ja pikkuhiljaa unelias syöjäkin alkaa virkistyä ja vaatia ruokaansa. Viikon verran jatkamme lisämaidon antamista kotona, kunnes tukiverkosto saa minut vakuuttuneeksi että rintamaito riittää. Ja riittihän se.
Synnytyksestä palauduin uskomattoman nopeasti, istuin jo samana päivänä normaalisti ja ihmettelin onko tämä kaikki vain unta. Hoitelimme pikkuista 2 päivää sairaalassa perhehuoneessa ja saimme sitten luvan lähteä kotiin kaiken ollessa hyvin. Isosiskokin kävi katsomassa vauvaa kerran sairaalassa ja voi sitä ihmettä kun palasimmekin mummolaan nyytti kainalossa. Tulevat kummit kävivät myös pikkuista katsomassa heti tuoreeltaan, ennen paluutamme kotiin opettelemaan elämää 2-lapsisena perheenä.