Tiistai 24.1
Vanhempi poikani täytti tänään 3 vuotta, joten sen kunniaksi pieni muistelohetki...
Torstaina 23.1.2003 lähdimme illalla klo 18 maissa ajelemaan anoppilaan
viikkojen ollessa 39+0. Anoppilasta kun olisi vain vartin ajomatka
sairaalaan, tuolloisesta kodistamme ajaisi hieman vajaan tunnin.
Ajattelin kyllä että nyt lähdimme turhaan ja että näinköhän nyt
joudumme toisten nurkissa asustelemaan kolmekin viikkoa... onneksi niin
ei käynyt.
Hoitelimme iltapuuhat ja 1v3½kk esikoisemme yöunille, katselimme miehen
kanssa elokuvaa (muistaakseni joku jännäri) ja rentouduimme. Anoppi oli
jossain omilla riennoillaan ja kotiutui puolen yön jälkeen, juuri kun
leffa oli loppunut ja olimme asettuneet nukkumaan. Itse en vielä saanut
unta, mutta mies kuorsasi jo täyttä päätä. Mummokin asettui jo
sänkyynsä.
Perjantaina klo 00.45 käänsin kylkeä ja kuului "poks". Ihmettelin tovin
ja könysin sitten vessaan lattialta patjojen päältä pissahädän
yllättäessä (tämähän ei loppuraskaudessa mitään omituista ollut),
aavistellen kyllä jotain kun en pidättämään pystynyt vaan hieman lirusi
housuun matkalla vessaan. Pytylle istahtaessa hanat sitten aukesikin ja
lapsivettä lorotti pönttöön solkenaan. Hetken pähkäilin mitä tehdä, kun
ei vedentulossa mitään taukoja ollut, mutta tungin sitten housut
täyteen paperia ja menin herättämään miehen, joka puolestaan herätti
äitinsä kertoakseen, että lähdemme.
Ensimmäinen supistus tuli vartin päästä vedenmenosta, tihentyen aika
nopsaan 10 minuuttiin. Sairaalaan kirjattiin tulleeksi klo 01.20 ja
tuolloin välit jo 5min, tutkimuksessa kohdunsuu 3cm auki ja
kohdunpohjan korkeus 2cm eli synnytys hyvin käynnissä. Laitetaan
käyrälle ja puhkun supistuksia pois. Klo 02 lämmitetään kaurapussit ja
vuoronperään mies ja kätilö painavat niitä ristiselkääni, jossa
supistukset tuntuvat voimakkaimmin. Suihkuun minut passitettiin klo
02.15, mistä en koe olleen juuri mitään hyötyä. Pikaisen läträyksen
jälkeen palaan sänkyyn, supistukset ovat tihentyneet jo kahteen
minuuttiin ja olo alkaa olla hieman tukala. Hengittelen ilokaasua, mikä
viekin ajatukset muualle pahimmasta kivusta, mutta olosta tulee aika
tokkurainen.
Kolmen jälkeen alan kaivata jotain täräkämpää ainetta ja kätilö
ehdottaa paraservikaalipuudutusta. Lääkäri tuleekin paikalle tekemään
sisätutkimuksen klo 03.25 (kohdunsuu auki 6cm) sekä puudutuksen,
mutta sen laitto tekee paljon kipeämpää kuin itse supistukset! Auts!
Puudutus kuitenkin tehoaa ja kivut lievenevät paljon, saan jopa
levättyä hetken. Mies on koko ajan isona tukena vieressä, vaikkei juuri
muuta pysty tekemään kun hieromaan selkää ja tarjoamaan mehuhörppyä
silloin tällöin.
Klo 03.55 käyn tyhjentämässä rakon loppurytistystä varten, kohdunsuu on
tuolloin auki 8cm. Lepäilen taas jonkun aikaa, kunnes klo 04.17
alkaa tuntumaan ponnistustarvetta ja olenkin täysin auki, saan luvan
ponnistella kun siltä tuntuu. Kätilö kokeilee vauvaa mahan päältä ja
veikkaa tulokasta isommaksi kuin siskonsa (3170g). Aktiivinen
ponnistusvaihe alkaa klo 04.20 ja 9 minuuttia myöhemmin syntyy pieni
sininen poika! Napanuora on ollut kahdesti kaulan ympäri kiertyneenä,
mutta aika pian pikkumies virkoaa ja alkaa katselemaan sinisillä
silmillään maailmaa. Tervetuloa ihanaiseni! Vauva saa olla puoli tuntia
ihokontaktissa ja ihmettelen vain hänen täydellisyyttään väsyneenä
mutta onnellisena. Jälkeiset syntyvät vartin päästä itsestään ja
lääkäri ompelee taisteluvauriot samaan syssyyn.
Pieni saa ihokontaktissa myös ensiateriansa ja sen jälkeen hänet
punnitaan, mitataan ja tuikataan k-vitamiini reiteen mahtavan huudon
kera. Strategiset mitat ovat 2885g, 48cm ja py 34cm, ei aivan siskoaan
suurempi niinkuin veikattiin ;) Pienen kokonsa takia vauva ei aivan
pysty pitämään lämpöään eikä verensokeriaan tasaisena, joten
avaruuspeittoihin käärittynä hän matkaa viereemme sängyllään, kun
miehelleni ja minulle tarjotaan aamupalaa kuuden aikaan aamulla.
Lisämaitoja hälle myös syötetään (toivomaani äidinmaitoa) verensokerien
tipahtaessa ensimittauksella 2.4:n, mutta jatkossa arvot ovat hyvät ja
pikkuhiljaa unelias syöjäkin alkaa virkistyä ja vaatia ruokaansa.
Viikon verran jatkamme lisämaidon antamista kotona, kunnes tukiverkosto
saa minut vakuuttuneeksi että rintamaito riittää. Ja riittihän se.
Synnytyksestä palauduin uskomattoman nopeasti, istuin jo samana päivänä
normaalisti ja ihmettelin onko tämä kaikki vain unta. Hoitelimme
pikkuista 2 päivää sairaalassa perhehuoneessa ja saimme sitten luvan
lähteä kotiin kaiken ollessa hyvin. Isosiskokin kävi katsomassa vauvaa
kerran sairaalassa ja voi sitä ihmettä kun palasimmekin mummolaan
nyytti kainalossa. Tulevat kummit kävivät myös pikkuista katsomassa
heti tuoreeltaan, ennen paluutamme kotiin opettelemaan elämää
2-lapsisena perheenä.
tiistai, 24. tammikuu 2006
Kommentit