Sunnuntai 2.7

Niin se vaan tuli ja meni sekin kansanjuhla. Vietimme juhannuksen jo perinteeksi muodostuneella vuokramökillä etelä-Savossa, järven rannalla saunoen ja grillaten. Säät suosivat juhannuspyhinä, mutta ma-to menikin sitten sateen takia sisällä kirjoja lukien. Lapset arvattavasti hyppivät seinille tekemisen puutteessa, mutta itse sain ahmittua kaksi romaania loman aikana. Tamara McKinleyn Kesämyrsky ja Minette Waltersin Mielen häiriöitä olivat molemmat lukemisen arvoisia teoksia.
Lasten suurin suosikki mökkilomalla oli ehdottomasti puhallettava uima-allas. Siellä pääsi jopa pikku-Ässä konttailemaan mielin määrin aurinkoisina päivinä ja voi sitä riemua! Vesi vain lensi altaassa kun kolmikko polski siellä innoissaan. Veneilystä lapset pitivät myös, vaikkakin kovan tuulen takia emme päässeet soutelemaan kuin kerran. Tulipahan sentään käytyä.
Isännän syntymäpäiviä juhlimme lauantaina 24.6 kakkukahvien kera, mökkinaapurit toivat nipun tilliä ja lämpömittarin lahjaksi. Kakku oli hyvää rahkatäytteineen ja tuoreine mansikoineen ja iltasella lasten mentyä nukkumaan tuhosimme vielä miehen kanssa pullon kuohuviiniä. Olo oli syntisen hyvä, viini maistui ja nousi päähän. Saunominen teki myös hyvää. Itkuhälytin takasi mielenrauhan naapurissa piipahtaessakin, kun pelasimme korttia äitini ja hänen ystävänsä kanssa.
Pikkuväki nautti selkeästi mökkilomastaan eikä äitiäkään harmittanut muu kuin ne kirotut itikat, joita oli mökki puolillaan. Myrkyt auttoivat vain hetken aikaa kunnes verenimijät olivat taas kimpussa. Argh! Kotiin tuomisina olikin kauttaaltaan kupatut lapset sekä omat jalat ja kädet ruvella raapimisesta. Ampiaiset ja paarmat pysyivät sentään kaukana eikä käärmeitäkään tavattu.
Koirille oli pystytetty kompostikehikoista väliaikainen aitaus mökin pihaan ja se osoittautuikin melko nerokkaaksi keksinnöksi. Ainoastaan yksi koirista keksi tulla pois, muut viettivät liki kaikki päivänsä tarhassa sateita lukuunottamatta. Koirat myös nauttivat järvestä uiden ja saalistaen lumpeenkukkia läheisestä poukamasta. Todellista lomaa niillekin, kun raukat joutuvat muutoin elämään city-koirina läpi vuoden.
Lomalta paluu on sujunut siivotessa. Huusholli oli kuin pommin jäljiltä palatessamme ja koko viikonloppu on mennyt järjestellessä, imuroidessa ja purkaessa laukkuja. Vieläkin tekemistä riittää, mutta suunta on parempi. Olen saanut myöskin hävitys-puuskan, jonka seurauksena yksi kirjahylly on purettu pois odottamaan uutta kotia, muutama kassillinen vaatteita Konttiin vientiä ja tietokonepöytä paikkaa parempaa. Huonekalujen järjestys vaihtunee myöskin lähiaikoina, aikeena on siirtää Neitonen omaan huoneeseensa ja pojat omaansa... Nähtäväksi jää miten äiti osaa nukkua ilman pikku-tuhisijaansa.