Maanantai 5.9

Tympii. Viikonloppu hujahti ohi, kesä hujahti ohi, elämä hujahti ohi! Olen mieleltäni ikäloppu, nalkuttava vaimo, jonka suurinta hupia on kun Vauva kakkaa lattialle. Jipii! Milloin minusta tuli tämmöinen?
Nämä ajatukset valtasivat mieleni varsinkin lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä, kun saunaillan päätteeksi karautimme mamma-porukalla kaupungille. Muut osasivat ainakin näennäisesti vaihtaa äiti-vaihteen pois päältä, mutta minä se vaan mietin tanssiessani miten suloinen poika S onkaan ja kuinkahan ne ovat pärjänneet ja tyttökin täyttää kohta 4v... Ärsyynnyin suunnattomasti, kun humalaiset ihmiset heittelivät laseja lattialle ja tekivät itsestään naurettavia tanssimalla pöydillä. Miksi en sitten lähtenyt suoraan kotiin kun totesin, ettei baarit ole mun juttuni? En tiedä. Kai sitä piti jotain todistella itselleen tai muille, että kyllä minäkin voin olla niinkuin muut. Mielessäni kyllä riemuitsin kun kello tuli kaksi ja pääsin poistumaan paikalta vedoten viimeiseen bussivuoroon. Muut jatkoivat aamuneljään.
Eilinen meni sitten kotosalla ollessa, muutamaa arkiaskaretta tehden (miten voikin väsyttää ja laiskottaa näin paljon??) ja Vauvaa pusutellen. Rakastan tuota pakkausta niin paljon! Toki isommatkin ihania ovat, mutta varsinkin tuota pienimmäistä kohtaan tunnen niin pakahduttavia tunteita, etten osaa niitä sanoin kuvailla. Heitinkin vitsinä miehelle, että mitä tätä lapsilukua nyt tähän jättämään, eipähän tarvitse minunkaan tuskailla ammatinvalinnan kanssa ;) Otti jopa niin todesta, että alkoi ehdotella jo heti treenausta... niinkuin ei jo osaisi, kolmen lapsen perusteella ;D Mutta kiva näin, että minulla on ylipäätään mahdollista olla kotona lasten kanssa, kaikilla ei tätä ole. Jatkuvaa sentinvenytystähän se tarkoittaa, mutta siihenkin tottuu.
Keskimmäinen lauleskelee huoneessaan, Vauva nukkuu ja Esikko on kerhossa. Rauhallinen tunnelma. Olisi paljon tekemistä, mutta miksipä suotta pilaamaan Omaa Aikaa kotiaskareisiin :D