Keskiviikko 28.9
Pikaisesti kuulumisia ennen nukkumaanmenoa. Viime päivät ovat olleet
aikamoista rallia, hädintuskin olen sähköpostit ehtinyt lukemaan ja
taas mennään. Mies särki selkänsä töissä maanantaina ja on nyt sitä
parannellut kotona, luonnollisesti kykenemättä mihinkään normaaliin
kotiaskareeseen. Koirien lenkitys on meikäläisen heiniä, samoin kaikki
lapsiin liittyvä vuorokauden aikaan katsomatta. Jokseenkin alkaa jo
puuduttaa parin päivän jälkeen :p En voi muuta kun hattua nostaa
yksinhuoltajille, että he selviävät tällaisesta rääkistä päivästä
toiseen.
Maanantaina oli tytön kerho. Heräsin hyvissä ajoin
ja silti meinasi tulla hoppu, mutta onneksi neiti ehti ajoissa mukaan.
Menimme Vauvan ja Isoveljen kanssa lähipuistoon ja siellä tapasinkin
tutun äidin, jonka kanssa juttu lensi koko parituntisen ajan, mitä
tytön kerho kesti. Ihana ilma, aurinko paistoi ja korosti säteillään
syksyn värejä, kertakaikkisen upeaa ruskaa! Kyllä tämä Suomen luonto on
aivan mahtava ja näyttänyt viime päivinä tosiaan parhaat puolensa.
Poika näytti puistossa vähän orvolta ilman siskoaan. Hehän ovat kuin
paita ja peppu, leikkivät aina kotonakin yhdessä (myös tappelevat
yhdessä ;)), niin nyt ei pikkumies alkuun tiennyt mitä tekisi. Vähän
aikaa pyörittyään keksi kyllä leikkejä, mm. pudotteli havunneulasia
kaivonkannen rei'istä alas ja keräili käpyjä.
Puistosta menimme
kerhon pihaan odottamaan ja Vauvakin heräsi (nukkui puistoilun ajan).
Syötin Vauvan rappukäytävässä ja sitten ovet aukesivatkin ja pääsimme
kotimatkalle. Nostin rattaiden selkänojaa puoli-istuvaan asentoon ja
sieltä Vauva kurkisteli oikein mielissään! Kukas nyt tylsästi selällään
enää melekein 5kk iässä viihtyisi??
Kotona maistui lapsillekin
makaronilaatikko ja sen päälle hetki leikkiä. Alkoi aamupäivän ulkoilu
kuitenkin ramaisemaan itseäkin niin, että kohta olimme kaikki
untenmailla, Isoveli omassa sängyssään, minä Vauvan kanssa
parisängyllämme ja Esikoinen sohvalle nukahtaneena kesken videon :D No,
unien jälkeen jaksoi taas touhuta.
Mies kävi vielä illalla
päivystyksessä selkänsä takia ja koska olin ehtinyt luvata lapsille
ulosmenon, niin lähdimme puistoon. Tunnin verran ulkoilimme ja sitten
käytin vielä koirat lenkillä, mieshän ei selkänsä kanssa kyennyt edes
sohvalta ylös ilman apua.
Eilinen meni myöskin toiminnan
merkeissä. Aamusta heti aamupalan jälkeen vaatetta niskaan ja
kävelemään avoimeen päiväkotiin, missä muksut viihtyivätkin
loistavasti. Saimme askarreltua lorupussiimme pari uutta lorua,
ilokseni huomasin miten tyttö osaa leikkiä kerhon loppulaulun
"Soittorasia" ja miten poika osaa jakaa lelut myös muiden kanssa. Ilo
näiden kanssa on kerhoilla :) Vauvakin viihtyi, makoili osan ajasta
lattialla ja lauluhetken ajaksi nukahti liinaan.
Kerhon loputtua
jäimme vielä kerhon pihassa olevalle leikkipaikalle keinumaan ja
liukumaan mäkeä. Ihana oli huomata mikä riemu noilla kahdella
vanhimmalla on toisistaan, miten paljon tuo sisaruus antaa! Lyhyt
ikäero (1v3½kk) näkyy lähinnä rakkautena ja lojaalisuutena toista
kohtaan, kaverille kans- asennetta löytyy. Mielenkiinnolla odotan mitä
poikien pidempi ikäero (2v3kk) tuo tullessaan ja kuka porukassa lopulta
jääkään ulkopuolelle, vai jääkö kukaan.
***
Tämä päivä on mennyt ihan kotona oleskellessa. Koiria olen toki
lenkittänyt mutta lapsiraukat ovat joutuneet tyytymään sisälläoloon.
Tosiasiassa nuo eivät ole ulkoilua edes kaivanneet, kertaakaan ei ole
koko asiasta mainittu mitään! Sisäpäivän ansiosta ehdin hoidella vähän
kotia. Pyykkipuolta on ollut pakko hoitaa ja samoin tiskikonetta
pyöritellä,viikkausrumba odottaa huomista. Samoin imuria pitää
vilautella perjantaisen reissuunlähdön takia, jos nyt sinne edes
päästään... Vauva-parka on nimittäin kuumeessa :(
Viime yö meni
pyöriessä, välillä Vauvaa syötellen ja kuumelääkettä annostellen. Koko
elämä tuntui kaatuvan pienen niskaan, valitteli kurjaa oloaan ja
hohkasi kuumuutta. Päivällä mittasin lukemat pari kertaa varmuuden
vuoksi ja sain kainalosta 38,7-38,9. Eli todellakin ihan kuumeesta kyse
:( Nenä on tukossa, vuotelee ja pikku reppana on ihan väsynyt. Toivomme
todella että tauti menee nopeasti ohi, on todella kurjaa katsella
toisen pahaa oloa kun ei oikein voi auttaa.
Niin, ja jotta tarpeeksi olisi elämässä mullistuksia, niin Vauva pukkaa ensimmäistä hammastaan alas oikealle. Jipii ;)
***
Loppuhehkutus: Auto on ihana. Siis I-H-A-N-A! Joka kerta kyydissä
istuessani ajattelen, että kyllä tämän eteen yhden risteilyn raaski
uhrata (tarkoitushan oli ostaa hieman halvempi auto ja lähteä lasten
kanssa laivalle). Leikittelen jo mielessäni ajatuksella, että ajaisin
tuota Valkoista Unelmaa ihan itse... ehkä ajankin, kunhan ensin saan
totutella asiaan eikä kylmä hiki nouse otsalle pelkästä auton
miettimisestä. Ajopelko on syvältä ja rajoittaa minunkin menemisiäni,
olisi jo aika päästä siitä eroon.
Nyt kuitenkin unta palloon, johan tästä tulikin romaani :D (kello 0.20)
keskiviikko, 28. syyskuu 2005
Kommentit