Perjantai 17.3

Viime alamäki oli onneksi lievä. Niin lievä, että luulin jo kuvitelleeni kaiken. Uskomatonta, olenko todellakin eheytymässä, voinko todellakin kokea pari kurjaa päivää ilman automaattista masennusjaksoa?! Tuntuu niin mahdottomalle tämä ajatuskin, kun olen ikäni kulkenut vuoristoradassa, hurjasta noususta mitä karmeimpaan laskuun. Nytkin juna kulkee kovaa, mutta mutkat ovat suorempia sekä mäet ja kuopat matalampia.

Arjessamme vallinnut kaaos on hieman selkeytynyt. Mies sai uuden työpaikan, jonka myötä taloutemme toivottavasti hieman paranee (ja minä saan lisää rahaa ostella lankoja ja ristipistotöitä, hih) ja itselle koittaa helpotus lasten hoitopaikan myötä. Ässähän toki jää edelleen kanssani kotiin, mutta isommat ipanat pääsivät päiväkotiin osa-aikahoitoon. Saan edes hetken huokaista, nämä pikkutermiitit nimittäin imevät nykyään tästä mammasta aika tehokkaasti mehut :(
Neitonen täyttää 4,5v ensi kuussa ja on aivan mahdoton vastaanväittäjä. Hän tietää kaiken, komentaa minua ja saa sappeni kiehumaan näsäviisailla kommenteillaan. Joudun jatkuvasti muistuttelemaan mieleeni, että hänellä on herkkä itsenäistymiskausi meneillään ja minun tulisi pysyä rauhallisena, mutten mahda mitään sille, että räyhään hänelle päivittäin milloin mistäkin aiheesta. Neiti osaa myös olla ihana niin halutessaan; hän Rakastaa isiä, äitiä, Brenda-koiraa, pikkuveljeä, mummoa. Hän halailee ja suukottelee. Ja miten hän nauttiikaan siitä, että teemme jotain ihan kahdestaan.
Keskimmäinen poika taas alkaa toipua 3v-uhmastaan. Edelleen hän saa raivareita väsyneenä ja nälkäisenä, mutta huomattavasti lievempiä kuin ennen. A on alkanut kuunnella mitä hänelle sanotaan ja toimiessaan ohjeiden mukaan usein onnistuukin tekemisissään. Ennenhän ohjeet saivat vain aikaan raivarin, kun tavara "ei toimi". A on kovin Poika, hänen äänensä kuuluu kaikkialle ja leikit saavat aikaan tyypillisen kaaoksen. Sohvalla hypitään aina kun äidin silmä välttää, voi nuollaan suoraan astiasta ja siskon kanssa painitaan. Olen ihan tyytyväinen etteivät sotaleikit ym. kiinnosta vielä nuorta miestä, itse kun en niistä niin perusta.
Ässä taas... no, edelleen pikkuinen hurmuri suklaasilmineen ja pitkine heviletteineen. Seisoo tomerasti tukea vasten (koko ajan pystyssä) ja kävelee muutamia askeleita tukien. Konttaa hirmuista kyytiä, kaataa koirien vesikupit lattialle, syö isompien palapelien palat ja levittää lelut lattialle. Syö pikkukiviä, riisipuuroa ja päärynäsosetta, tosin tissi on edelleen number one. Lyhyesti sanottuna, on Vauva :D

****

Vaikka kaikki on näennäisesti hyvin, mielessä siintää silti pieni epävarmuus. Jaksaako mieheni yötyötä? Sopeudunko minä lasten päivähoitoon, lähinnä jättääkö omatuntoni minut rauhaan? Entä jos lapseni kokevat minun hylänneen heidät? Mitä teen kun en päivisin joudu paimentamaan lapsia, muutunko siivoushirmuksi? Heh, no viimeisimmästä vaihtoehdosta tuskin pelkoa ;) Sen verran on mielessä näitä ristipistoja, neuleita, kotisivuprojekteja, treffejä ystävien kanssa jne... Hui miten helppoa on liikkuminen vain yhden lapsen kanssa... Tässähän avautuu mulle tyystin uusi maailma :D
No, jotta nyt ei menisi aivan hehkutteluksi, niin mainittakoon, että automme ei mennyt katsastuksesta läpi, 5-6 korjattavaa kohtaa syynäsi katsastusmies laitettavaksi kuukauden kuluessa. Iso potti miehen ensimmäisestä palkasta menee siis autoon, mutta ehkäpä tässä kevään mittaan rahaa jää myöskin rentoutumiseen, haaveissa siintää risteily perheen kera. Juhannuksen mökkilomaan täytyisi myöskin alkaa säästää, koirat rokottaa, autolainaa lyhentää... no, tätähän tämä elämä on. Onneksi ainakin pienen hetken saa tuntea olonsa rikkaaksi kun palkka kolahtaa tilille :D
Vaan nyt iltahommiin, yksi kappale koiria odottaa tuolla pesua, termiitit yöpukuja ja tiskipöytä löytämistä.