Torstai 13.4

Sain kuin sainkin eilen riehuttua paikat kuntoon isännän suosiollisella avustuksella ja täällä oli hetken jopa siistiä - kunnes lapset tulivat hoidosta kotiin. Menin itse vielä illalla imetystukiryhmää vetämään ja melkein purskahdin itkuun kotiutuessani... Siisteydestä ei ollut enää tietoakaan. Taidankin ryhdistäytyä seuraavan kerran vasta, kun lapset muuttaa pois kotoa.
No, tänään päätin sitten pitää vötkyilypäivän ja vannoin itselleni, etten tee mitään kotihommia. Pakko vaan oli tästäkin luistaa, kun huomasin ettei mulla ole ainuttakaan järkevää vaatekappaletta huomiseen reissuun mukaan. Ei muuta kun pyykkikone päälle. Tiskipöytäkin uhkaavasti irvistelee, mutta ei, en varmasti siivoa sitä ainakaan ennenkuin Ässä herää päiväunilta. Sen verran laiska lupaan olla.
Huomenna siis olisi lähtö mummolaan 300km päähän. Saa nähdä mitä siitäkin taas tulee, mutta ainakin lapset odottaa kovasti. Hoidossakin kuulemma ovat rallattaneet tämän viikkoa mummolareissusta ja laskeneet öitä lähtöön. Maanantaihin asti olisi tarkoitus kyläillä.
Ässän maitoaltistus on mennyt tähän asti hyvin. *kop kop* Oireet ovat olleet vähän epämääräisiä poskien punoituksia ja sylinukutusta (liekö sitten mitenkään yhteydessä maitoon, mutta viikon ajan on jäpikkä pitänyt nukuttaa syliin, tissi ei kelpaa), hyvin lieviä ilmavaivoja. Olen kuitenkin jatkanut maidon antamista, jotta saadaan täysi varmuus. Ja sitä tässä itse pohdiskelen, jaksanko enää jatkaa imetystä, mikäli maito ei sovi. Jaksanko jatkaa maidotonta ruokavaliota, kun olen taas hetkeksi päässyt maidon makuun? Onhan tuo poju saanut kuitenkin tissiä pian vuoden, eli täysin suositusten mukaan. Tyytyväinen en missään nimessä itse ole vain vuoteen, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Olosuhteiden ollessa toiset, imettäisin varmaan lähemmäs kahta vuotta, mutta nyt on otettava huomioon koko perheen tilanne ja jaksaminen. Toki on aina mahdollista että maito kuitenkin sopii, jolloin voin jatkaa hyvillä mielin tissittelyä pikkumiehen kanssa.
Tänään podin ensimmäistä kertaa huonoa omaatuntoa lasten hoitoonviennistä. Siis hoidon alkamisen jälkeen, ehdinhän tätä asiaa pohdiskella jo paljon ennen varsinaista alkua. Pieni poikani jäi aamulla itkemään perääni, nälkäinen raukka jo oli eikä olisi enää jaksanut odotella aamupalaa. Vilkutin hälle ja jätin vain julmasti tätien hoidettavaksi tilanteen, mutta ounastelen että jos olisin jäänyt hoitamaan pahaa mieltä, olisi lähtö vain pitkittynyt ja tilanne käynyt pojalle entistäkin hankalammaksi. Toisaalta tiedän, että kyse oli vain verensokerien laskusta ja siitä seuranneesta kurjasta olosta, mutta silti veti itsellä mielen alakuloiseksi. Ahdistusta vielä lisäsi avoimessa päiväkodissa selittely muille, että missä isommat lapseni ovat... osan katseesta näin paheksuntaa, mutta hehän eivät meidän tilannettamme tiedä. Argh, kun vaan voisinkin ajatella vain omaa napaa ja jättää muiden arvostelut sikseen! Hienoahan se on, jos jaksaa hoitaa lapsensa kotona, mutta minä en jaksa ja sillä hyvä. Tilanteen ollessa toinen olisin saattanut lähteä syksyllä kouluun ja se olisi toki ollut hyväksyttävä syy lasten hoitoonviennille, mutta tällainen äidin kotonalorviminen ei tunnu oikeutetulta. Hassua sinänsä, että jos olisi vain yksi lapsi niin tämä olisi "työtä", mutta nyt minä laiskottelen kotona... ;)
Kohtapa tuo Täpsiäinen herääkin ulkoa joten valmistaudun viihdyttämään yksinäistä pikku sankaria. Raskasta tämä yksilapsisen perheen arki ;)