Tiistai 2.5

Niin se vaan meni ja täytti minunkin nuorimmaiseni yksi vee. Nyyh! Toisaalta haikeaa, toisaalta vapauttavaa... Mulla ei ole enää pientä vauvaa, mutta nyt tämä taaperoinen on taas askeleen lähempänä itsenäisyyttä ja minä irtiottoa lapsista.. hmm ;) Tällä hetkellä nimittäin tuntuu että pieni tauko voisi tehdä ihan hyvää.
No, synttärit tuli siis vietettyä, aamulla vielä siivoilimme miehen kanssa imuroiden ja luututen. Minä koristelin kakun ja puhaltelin naama punaisena ilmapalloja pienten iloksi. Vieraita tuli ja meni, tarjoamiset maistui ja kaikkien kanssa ehti rupatella. Ihan sellaista perussettiä siis. Lahjaksi ukkeli sai tarpeellista tavara ja muutaman lelun. Suurin hitti taisi olla palapeli, josta kuului eläinten ääniä kun palat laitettiin paikalleen. Muutenkin mölyävät jutut on nyt pop.
Itselläni stressipeikko otti taas vallan ja jo pari iltaa on mennyt itkua tuhertaessa pahan olon kourissa. Ehkäpä myös ajankohdalla on vaikutusta, mieleen tulee kerta toisensa jälkeen 8 vuoden takainen vappu ja sen tapahtumat, joita en julkisesti sen kummemmin erittele... Tahtoisin niin kovasti vain unohtaa koko p*skan, mutta näköjään se ei onnistu. Huomenna on onneksi aika terapeutille, pääsen purkamaan pääni sisällön hälle ja toivottavasti olo sen myötä hieman kevenee. Huonosti nukutut yöt eivät myöskään paranna oloa, puhumattakaan flunssasta. Miksi kaiken pitää aina kasaantua...
Tämä olo on taas saanut aikaan epäilyksen neljättä lasta kohtaan. Haluaisin kyllä, niin kovasti että sydämeen koskee, taas saada kokea tuon tunteen, kun pitkän odotuksen jälkeen tuhiseva, suloinen nyytti lasketaan syliini... Mutta jaksanko? Olen viime aikoina ottanut päävastuun lapsista ja kodista miehen käydessä töissä ja se on uuvuttanut aika tavalla. Jaksanko pyörittää tätä ruljanssia raskauden aikana, mikäli voin pahoin ja olen väsynyt, supistelujen kourissa, ison mahan kanssa? Jaksanko arkea pienen vauvan ja kolmen alle kouluikäisen ipanan kanssa? Koiratkin on jonkun lenkitettävä miehen ollessa töissä ja se jokuhan olen tietysti minä. Entä kotityöt, kun en raskausaikana pysty edes tiskikonetta tyhjentämään supistelujen ja selkäkivun takia? Argh.
Tokihan olisi mahdollista odottaa ja antaa ajan kulua. Kahden isomman ollessa koulussa tilanne olisi jo paljon helpompi, Ässäkin jo 3-4 vuoden ikäinen. Mutta olisiko vauvasta sitten leikkikaveria Ässälle, niinkuin ajattelimme? Sitten pitäisi tehdä vielä se yksi, leikkikaveri vauvalle... ;) Ja ennen kaikkea, mitä teen tämän väliajan, jos päätämme pitää taukoa? Tämä on se kaikkein ahdistavin ja stressaavin asia koko pohdinnassa. En ihan oikeasti tiedä mitä haluan "isona" tehdä. Kouluunmeno ei voisi vähempää kiinnostaa, oppisopimus ehkä. Mikäli siis se oikea ala löytyy. Mitään ammattiahan minulla ei vielä ole. Mutta ajankohta sitten? Ensi syksy tulee liian pian, kuopus olisi vasta 1v3kk ikäinen elokuussa enkä todellakaan halua laittaa häntä niin pienenä hoitoon, varsinkin kun ottaa huomioon tuon allergiataustan. Seuraavana syksynä hän olisi 2v3kk, mutta siihen tuntuu olevan niin pitkä aika... Mitä ihmettä sitten tekisin tämän vuoden kotona? Ei tuossa ipanassa enää ole niin paljoa hoidettavaa, että se kaiken aikani vie. Isommatkin ovat sen 3 päivää viikossa hoidossa, eli voisin harkita jotain osa-aikaista...
Ahdistaa. Olisipa vauva niin ei tarvitsisi miettiä näitä :p