Lapsi huutaa. Haroo korvaa, kiemurtelee, kirkuu. Hänen on paha olla. Äiti pohtii, mitä teki väärin. Johtuuko tämä siitä kupillisesta kahvia jonka join kylässä? Karkeista? Maitotuotteista, joita pienelle annoin? Äidin sydän on särkyä lapsen apua anovaan itkuun. Ainut asia mitä voi tehdä on kannella pientä, yrittää edes saada vatsakipuja toiselta pois.
Lapsi ei rauhoitu edes kantoliinaan. Hän työntää itseään irti äidistä, tuosta petturista, joka sai hänelle taas aikaan kivun. Pienen posket heloittavat kirkuvan punaisina, korvissa on verinaarmuja kynsien jäljiltä. Äiti ei niitäkään ole muistanut leikata.
Pitkän taistelun jälkeen lapsi rauhoittuu äidin viereen sängylle, nyyhkyttäen rajusti. Äiti silittää pientä untuvaista poskea ja toivoo tämän elämään pelkkää hyvää. Lapsi nukahtaa ja äiti jää surunsekaisin tuntein odottamaan uutta itkua.