Tiistai 29.3 (toiseksi nuorin koira täyttää 4v tänään, onnea!)

Naputtelin jo eilen pitkät pätkät, mutta koska läppärillä kirjoitus ei vielä oikein suju ja onnistuin epähuomiossa kadottamaan kaiken bittiavaruuteen, suivaannuin ja jätin kirjoittamisen sikseen. Nyt olen jo leppynyt sen verran, että toivon voivani tehdä yhteistyötä kannettavan kanssa, toivottavasti sekin suostuu tänään yhteistyöhön :p

Eilen ei ollut oikein Ässän päivä. Ensin hänen piti päästä testaamaan, mitä koira sanoo kun siltä vie luun nenän edestä. Ei tykännyt ja nappasi Ässää kädestä varoittaakseen. Hirmuinen parku säesti "äitiii"-huutoa ja syliin päästyä rauhoittui. Ei ollut ensimmäinen kerta eikä varmaan viimeinenkään. Millä ihmeellä saan lapsen uskomaan, että koiraan ei saa koskea, eikä varsinkaan ottaa siltä mitään? Koirahan tässä vain puolusti omaisuuttaan. Erossa noita on hankala pitää ellei halua lukita koiraa yksin johonkin huoneeseen, mikä taas ei sitä kohtaan olisi oikein. Minun ollessani paikalla koira yleensä tyytyy varoittamaan murisemalla, mutta tämäkin välikohtaus sattui selkäni takana. Hankala dilemma, jotain täytyisi keksiä. Onni onnettomuudessa sentään, ettei lapsen käteen jäänyt edes jälkiä, eli todella oli vain varoitusnäykkäys. (Eikä kiitos mitään koira piikille -ehdotuksia tähän väliin.)
No, koiraepisodista selvittyämme Tättärä leikki taas sievästi isompien kanssa olkkarissa. Jälleen kerran alkoi kamala parku muksauksen jälkeen (ei tämäkään ensimmäinen kerta) ja nurinhan pikkumies oli  mennyt :( Tahtoisi niin kovasti kävellä eikä oikein vielä osaa, tukea vasten jotenkuten. Tutkiessani vaurioita huomasin, että hammas oli mennyt huulen läpi ja suusta tihkuutteli hivenen verta. Pieni poika-parkani :( Ihmeen nopeasti parku tässäkin lakkasi, vaikka varmasti teki kipeää.
Koko illan pikkuinen oli vähän kyöhnääjä. Sylissä viihtyi, lupsutteli tissit kipeiksi ja silmät vuotaen katseli väsyneenä ympärilleen. Syykin selvisi yöllä; joku flunssapöpö, mitä ilmeisimmin pneumokokki iski pikku Ässään :( Raukka hohkasi kuin kekäle, kainalosta sain pikamittauksella tuloksen 38,6 astetta ja annoin sitten Panadolia. Reilun puoli tuntia poika vielä pyöri vieressäni ennenkun sai unen päästä kiinni, itse olin aivan horroksessa tuon ajan. Sen verran pidin itseäni hereillä, että pystyn tarvittaessa tarttumaan jätkää jalasta kiinni jos meinaa pudota sängystä. Lopulta nukahdimme molemmat syvään uneen.
Aamulla vierestäni heräsikin hyväntuulinen poika. Ei kuumeesta tietoakaan! Laskin hänet lattialle leikkimään ja torkuin itse vielä tunnin verran, koko ajan kuulostellen missä pikkumies menee. Nyt sitten äsken tätä kirjoittaessani viereen konttasi mammaa kaipaava poju ja syöttäessä huomasin, että kuumehan tuolle taas on nousemassa :( Kurjaa kun toisen pitää sairastaa. Ei tässä auta nyt kun vain toivoa ettei pöpö painu keuhkoputkiin taas kerran (jo kaksi kuuria takana) tai sitten korviin.

Isommilla muksuilla olisi tänään ollut päiväkotiin tutustumispäivä, mutta sekin meni mönkään kuopuksen sairastamisen takia. Ikävää sinänsä, kun virtaa noissa riittää kuin pienessä kylässä eivätkä nyt pääse sitä mihinkään purkamaan. Uloskaan en jaksa heitä viedä, sen verran oma flunssa on mehuja imenyt. Jospa tässä jaksaisi tappelua vielä pari päivää, perjantaiksi sovimme uuden tutustumiskäynnin mikäli vain sitten terveitä olemme.

Sairastupa kuittaa.